8.7.2012

Viikonloppuna valmistunutta

Eilen oli aivan mahtava päivä Böndeskräpissä! Kiitos Emmolle tapahtuman järjestämisestä!! Seura tapahtumassa oli mitä mainiointa ja sääkin oli mikä parhain skräppämiselle (satoi välillä, vaikka ennustettiin mitä hienointa kesäpäivää). Sain jopa kaksi sivua tehtyä tekstejä vaille valmiiksi ja tässä niistä ensimmäinen.


Tausta on tehty Celinen Summer campissa antamien ojeiden mukaan ja värimaailma on myös yksi hänen ehdottamistaan. Aika pirtsakka, mutta tykkään. Kiva kun tulee kurssin myötä käytettyä rohkeasti värejä.


Celinen tekemässä sivussa oli käytetty valmista "kehyskoristetta" ja minusta se näytti niin kivalta, että ajattelin itse askarrella sellaisen. Kehyksen leikkasin stanssilla. Siirsin silhuettiraaptusukuvan  kalvolle ja kalvon toisen puolen värjäsin alkoholimusteilla.


Lisäsin sivuun kotona vielä Polkkaponin valmistaman ihanan kangasnapin. Minulle kävi keväällä aivan uskomattoman hyvä arpaonni, kun voitin Polkkaponin arvonnassa ison pussillisen värikkäitä kangasnappeja. Nyt en todellakaan voi enää sanoa, että minä en koskaan voita mitään:) Leimasin nappiin itse tekstin, mutta Polkkaponnilla on myös myynnissä erilaisilla teksteillä varustettuja nappeja ja tilaamalla nappiin saa toiveiden mukaisen tekstin. Polkkaponin Kiala oli Böndeskräpissä ilahduttamassa meitä ihanalla nappivalikoimallaan :)

8 kommenttia:

  1. Oih, ihanan värikästä!!!

    VastaaPoista
  2. Iihanan kaunis sivu! ja livenä vielä kauniinpi :) Kalvokoriste on tosi hieno ja sopii aiheeseen loistavasti. Oli tosi kiva nähdä!

    VastaaPoista
  3. Vau! Tykkään tosi paljon tästä, piristävät värit!

    VastaaPoista
  4. Aivan upea leiska! Paljon hienoja yksityiskohtia. Ja mahtavat leiskuvat värit!

    VastaaPoista
  5. Ihana sivu näin kuvissa ja livenä. Oli kiva taas skräpätä yhdessä!

    VastaaPoista
  6. Ihanan kirkkaat värit! Tykkään! :)

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta viestistä!