11.10.2012

Scraptastic 2012 - Belgia, Gent

Viime viikonloppu skräppäystapahtuma Belgian Gentissä oli aivan mahtava. Pää on vieläkin pyörällään kaikesta näetystä ja koetusta. Tällä kertaa workshopien valinta onnistui paremmin kohdalleen kuin viime vuoden tapahtumassa ja olen tyytyväinen kaikkien opettajien antiin. Vähän jäi kyllä harmittamaan etten tälläkään kertaa saanut aikatauluuni sopimaan yhtään Donna Downeyn workshopia (varsinkin The Big 40 -workshop , mutta toivon että vielä joskus tulee tilaisuus siihenkin).
 
Tunnelma kursseilla oli jotenkin viime vuotista rauhallisempi, mutta siihen vaikuttaa varmasti paljon sekä opettaja että oma asennoituminen (otin itse rennommin, kun tiesin että kiirettä kuitenkin pitää). Sain useamman työt tehtyä melkein loppuun kurssilla, mutta pientä hiomista kaikissa vielä löytyy. Laitan töitä sitten myöhemmin esille kunhan saan valmiiksi. Viime vuonna olin ilmoittautunut kolmeen minialbumi -workshopiin, joista yksi on edelleen keskeneräisenä, joten tästä viisastuneena osallistuin vähän pienempien projektien tekemiseen.



Sää oli koko viikonlopun hyvin sateinen, mikä ei meitä sisätiloissa skräppääjiä juurikaan haitannut. Sunnuntaina piipahdimme pois lähtiessämme Gentin ihastuttavassa keskustassa ja silloin ilma helli meitä kameralla varustautuneita turisteja. Kaupunki oli erittäin viehättävä ja kuvauksellinen. Harmi ettei aikaa ollut enempää!


Tapahtumassa oli muutamia kauppiaita ja tulihan sitä tietenkin taas hankittua kaikkea tarpeellista:  maskeja, leimasimia, metallisia koristeita, panpastelleja (niistä juttua myöhemmin), maaleja yms. Hintataso oli lähes Suomen luokkaa, mutta aika kivasti oli monenlaista tarviketta tarjolla. Piti vähän jarrutella :D

4 kommenttia:

  1. Iiiiiihanat ostokset ja mukava lukea kuulumisia!

    VastaaPoista
  2. I spy Pan Pastels! Kivaa oli, eikö ollutkin siisti se linna :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos hienosta pitkästä viikonlopusta ihanalle matkaseuralleni :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos seurasta! Mahtava reissu kertakaikkiaan :)

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta viestistä!