21.10.2012

Skissedilla #180

Elina teki eilen Mokossa niin kivaa skissedilla luonnosta, että innostuin sitten minäkin lähtemään haasteeseen mukaan  (sattui olemaan vielä sopivat kuvatkin valmiiksi printattuna). Sivu kertoo otsikon mukaisesta laulu- ja tanssiesityksestä, mutta tarinoinnin olen "piilottanut" sivun taakse. Taidan jatkaa sivun taakse kirjoittamista useamminkin, niin eipä tule ainakaan omalla käsialalla pilattua sivuja viime hetkellä ;)
 
 
 
Luonnoksen neljän kuvan sijasta käytin kolmea sekä käänsin luonnoksen kerran myötäpäivään. Luonnoksen elementit löytyvät sivusta hieman soveltaen, mutta kuitenkin aika tarkasti luonnosta noudattaen.
 
Kuvien taustalla olevan kuvion tein maskilla ja sinisellä krakleerausmaalilla. Siitä tuli kuitenkin liian voimakkaan värinen, joten hioin sen sekä suihkin päälle valkoista suihkemaalia. Valkoiset perhoset tein gessolla. Leimailin taustalle vielä pieniä tanssikuviota tekeviä kengän kuvia sekä tekstiä. Sivussa on paljon kimalletta, kuten otsikossa, punaisissa koristeissa sekä itse grungesta leikkamissani silinterissä ja kävelykepissä, mutta kimalle ei kuvissa tule kovin hyvin esille. Päädyin käyttämään kimalletta, koska esiintymisasuissakin oli sitä runsaasti.
 
 
 

4 kommenttia:

  1. Herkullinen sivu! Ihania yksityiskohtia :)

    VastaaPoista
  2. This is gorgeous!!!! What a background!!! Really beautiful. Thank you for joining us :) Brit

    VastaaPoista
  3. Onpa mahtava! Ihana taianomainen tunnelma:)

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta viestistä!