13.2.2011

Premo - Askartelumassa kokeilua

Tapasin Maikkon ja Kialan Leimalutaivaassa ja innostuin niin heidän ostamistaan massoista, että käväisin sitten minäkin Ihan kiva kauppan myyntipisteessä ostamassa itsellenin paketin valkoista Premoa. Askartelumassa oli kaikin puolin postiivinen kokemus. Sitä oli helppo käsitellä ja massasta pystyi tekemään ohuita, jopa alle 1mm paksuisia koristeita. Kaiken lisäksi niistä tuli vielä oikein kivan näköisiä.

Osan massasta käsittelin kaulimalla ohueksi, jonka jälkeen leikkasin siitä ympyröitä (osa kaulin tämän vaiheen jälkeen vielä ohuemmiksi) ja painoin leimasimilla ympyröihin kuvioita. Loput massasta painoin leipomiseen tarkoitettuihin silikonimuotteihin. Molemmista tuli kivoja, mutta kaulimalla saa ohueemman lopputuloksen. Mukava yllätys oli, että massa säilyi hieman taipuisana vielä paistamisen jälkeenkin eli koristeet kestävät pientä taivuttamista.

Jätin osan koristeista värjäämättä ja värjään niitä sitten tarpeen mukaan mm. alkoholi inkseillä, kimalleliimoilla sekä muilla musteilla. Osan värjäsin ennen paistamista Perfect Pearls ja Pearl Ex kimallejauheilla. Jauhe tarttui hyvin koristeiden pintaan ja niillä sai ihanan peittäviä metallisia sävyjä koristeisiin. Sopisivat hyvin vaikka stempunk tyylisiin sivuihin!?

8 kommenttia:

  1. Ihania! Olen yrittänyt löytää sopivia kukkamuotteja mutten ole vielä löytänyt. Nuo kukkasi ovat tosi hienoja. Kastelitko muotteja ensin vai lähtikö massa irti ilmankin?

    VastaaPoista
  2. Wau! Toivottavasti pian tulossa sivu, jossa näitä jo on :)

    VastaaPoista
  3. Kiala; massa lähti tosi hyvin irti silikonisista muoteista. En usko, että mitään muotteja kannaattaa kastaa tämän askartelumassan kanssa. Askartelualustaan voi jäädä lievästi kiinni, jos oikein ohueeksi kaulii.

    VastaaPoista
  4. oi-oi, ihania! minä hypistelin jo tiimarissa sellaisia leivontamuotteja, mutta olin vähän epävarma, olisivatko toimineet massan kanssa, mutta näköjään voisi kokeilla.. pörrö taisi puhua jostain jauhon käyttämisestä irrottamisen parantamiseksi. olisikohan ollut jopa perunajauhoa?

    olen itseasiassa vähän selvitellyt pörröltä askartelumassakurssin järjestämistä ja sellainen voisi onnistua, mutta hintatietoja ei ole vielä tullut.. vaikka sullahan näyttää jo värittelytkin olevan hallinnassa!

    VastaaPoista
  5. Kiva että olet saanut mieluisan ohuita koristeita :) Hyvältä näyttää! Silikonimuotteja ei todennäköisesti kannata enää käyttää elintarvikkeiden kanssa sen jälkeen kun niillä on tehnyt koristeita, ainakin Fimo ja Cernit on varustettu sellaisilla merkinnöillä... Ja perunajauhoista olen kuullut kuten Maikkokin

    VastaaPoista
  6. Upeita! Ehkä minäkin vielä jonain päivänä... hyvä että tuli tuo perunajauhotieto täällä esiin :)

    VastaaPoista
  7. Ovatpa kivannäköisiä! Etenkin tuo vaaleanpunainen kukkanen on niin söpö että....!

    VastaaPoista
  8. Tosi kivan näköisiä!

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta viestistä!