29.4.2012

kutistemuovi ja UTEE gold

Intohimona Skräppäyksessä puuhastelin mm. tämän leiskan kimpussa, mutta ihan en ehtinyt saada tätäkään valmiiksi asti. Teksti on eräästä suklaamainoksesta ja se herätti minussa heti ajatuksia. Kopioin ja ompelin joka toisen rivin fontin suoraa mainoksesta ja siihen vierähtikin mukavasti aikaa seurustelun lomassa. Kiitos muuten erittäin mukavalle seuralle!


Moni kävi kysymässä sitä miten aion tekstin lopettaa. En ollut silloin vielä itsekään varma, kun mietin vähän syvällisemmän ja kevyeemmän vaihtoehdon välillä. Päädyin kevyeempään vaihtoehtoon, mikä on minulle kyllä varsin tärkeä asia sekin :)


Ennen IS:sää valmistin tätä sivua varten kutistemuovista kultaisen lukon ja avaimen. Stanssasin kuviot valkoisesta kutistemuovista ja kutistin ne kuumailmapuhaltimella. Kastelin kuvioiden toiset puolet kirkkaassa mustetyynyssä ja tämän jälkeen painelin niitä kultaisessa UTEEssa (Ultra Thick Embossing Enamel). Sulatin UTEEn kuvioiden pinnalle kuumailmapuhaltimella. Yksi kerros riitti hyvin peittämään kutistemuovin. Tein toisenkin kokeilun, jossa lisäsin vielä toisen kerroksen UTEEta, mutta silloin näin pienet esineet alkoivat jo menttää muotoaan. UTEE pyöristää mukavasti kutistemuovikoristeiden kulmia ja näistä tulee minusta kauniita koristeita. Osallistun tällä skräppäyksellä Askartelu Amalian kuukausi haasteeseen.


Vuoden skräppäjä kisassa sijoitun toiseksi :) Kaikki finaalityöt olivat niin upeita ja taidokkasti tehty, että ole hyvin iloinen sijoituksestani. Kiitos myös teille kaikille ihanista kommenteista, joita Peurungan tapahtumassa sain "Sukujuuret"-mazestani!

4 kommenttia:

  1. Tästä sivusta tuli uskomattoman kaunis!!!

    Hurjan paljon onnea toisesta sijasta! Oli mukava nähdä ja rupatella hetkinen :)

    VastaaPoista
  2. Tästä tuli superhieno!

    Ja onnea vielä toisesta sijasta, hieno oli mazekin!

    VastaaPoista
  3. Tulipa tästä huikea! Avain ja lukko on edelleen herkut!

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta viestistä!