28.6.2011

Sirkkajahdissa

Tästä sivusta piti alkuperäisen suunnitelman mukaan tulla aivan erilainen. Kraft kartonki taustana ja sirkat alareunassa kuuluivat alkuperäiseen suunnitelmaa, mutta sitten innostuinkin käyttämään silppulaatikon papereita ja tein taustalle kukkia repimällä terälehtiä eri värisistä paperista ja doodlailemalla. Sirkkat jouduin lopulta stanssaamaan ja varjostaman, vaikka olin suunnitellut vain suihkuttavani niiden hahmon kraftille stanssattua kuvaa maskina käyttäen (suihke levisi niin, että sirkoista tuli aivan tunnistamattomia :D). Nappeja näkee todella harvin skräppäyksissäni, muttaa tähän sivuun niitä päätyi useampikin. Minusta tästä tuli ihanan kesäinen eikä ollenkaan poikamainen vaikka aihe itsessään aika poikamainen onkin

17.6.2011

Inspiroidu #163 - Kellonaika

Aloitin skräppäämisen kuopuksen ollessa noin puolitoista vuotias ja melkeinpä ensimmäisenä tuli tehtyä hänelle kuukausittain etenevä albumi ensimmäisestä vuodesta. Ajatuksena on ollut myös tehdä saman tapainen vauva-albumi esikoisesta, mutta en vaan ole saanut sitä aloitettua. Jotenkin on vaan niin paljon mukavampaa skräpätä ajankohtaisemmista asioista, esikoisen vauva-ajasta kun on jo yli kymmenen vuotta. Inspiroidun kellonaikahaaste sai minut nyt ainakin aloittamaan esikoisen vauva-albumia, sillä tämä sivu tulee albumin aloitussivuksi. Tästä on sitten hyvä jatkaa :)

Sivu ei tässä tapauksessa kaivannut tarinointia, kun pääosassa on nimi, syntymäpäivä ja -aika. Sivu on muutenkin varsin simppeli. Kellotaulun värjäsin alkoholimusteilla ja elefanttikoristeen tein leimaamalla kirkkaaseen muovipalaan sekä liimaamalla sen taakse paperista leikattun pienen elefanttin. Silkkinauha on peräisin pojan kastepuvusta ja nyt osa siitä tallenetttuna tähän sivuun. Ihan hurjan tyytyväinen en sivuun ole, mutta olen hyvin iloinen siitä sain vihdoinkin aloitettua pojan vauva-albumin. Kiitos siitä Inspiroidu haasteelle!

8.6.2011

Mixed media taulu

Annoin tämän mixed media tekniikalla tekemäni taulun lahjaksi kummitytölle viime viikonloppuna. Vähän oli paineita taulun onnistumisen suhteen, mutta ihan kiva siitä loppujen lopuksi tuli. Ajatuksena oli käyttää taulussa tytön lempivärejä ja taustalle halusin ehdottomasti hevostytön oman suloisen Prinssi-ponin. Kummityttö on taulussa tietenkin juhlavaatteissa. Taulun koko on 20x20cm.


2.6.2011

Pitkät hiukset

Ihana, kesä on täällä! Blogit varmasti hiljenee kesäksi, mutta onko teillä suunnitelmissa skräpätä/askarella myös kesällä? Minä varmasti skräppään ainakin sadepäivinä ja suunnitelmissa on tehdä minialbumi kesälomareissusta. Saatan jopa pakata tarvikkeet mukaan matkalle.

Tämän sivun tein uusien Premosta tekemieni koristeiden innoittamaan. Aihe on ollut pitkän aikaa skräpättävien listalla ja tuntui tosi kivalta saada se vihdoin tehtyä. Sivusta tuli kaiken kukkuraksi vielä oikein mieleinen. Otsikosta tuli tosi huomaamaton, mutta eihän sen tarvitse niin selkeästi aina esillä ollakaan. Taustan koukerot olen tehnyt akryylimaaleilla.