Aloitin skräppäämisen kuopuksen ollessa noin puolitoista vuotias ja melkeinpä ensimmäisenä tuli tehtyä hänelle kuukausittain etenevä albumi ensimmäisestä vuodesta. Ajatuksena on ollut myös tehdä saman tapainen vauva-albumi esikoisesta, mutta en vaan ole saanut sitä aloitettua. Jotenkin on vaan niin paljon mukavampaa skräpätä ajankohtaisemmista asioista, esikoisen vauva-ajasta kun on jo yli kymmenen vuotta. Inspiroidun kellonaikahaaste sai minut nyt ainakin aloittamaan esikoisen vauva-albumia, sillä tämä sivu tulee albumin aloitussivuksi. Tästä on sitten hyvä jatkaa :)
Sivu ei tässä tapauksessa kaivannut tarinointia, kun pääosassa on nimi, syntymäpäivä ja -aika. Sivu on muutenkin varsin simppeli. Kellotaulun värjäsin alkoholimusteilla ja elefanttikoristeen tein leimaamalla kirkkaaseen muovipalaan sekä liimaamalla sen taakse paperista leikattun pienen elefanttin. Silkkinauha on peräisin pojan kastepuvusta ja nyt osa siitä tallenetttuna tähän sivuun. Ihan hurjan tyytyväinen en sivuun ole, mutta olen hyvin iloinen siitä sain vihdoinkin aloitettua pojan vauva-albumin. Kiitos siitä Inspiroidu haasteelle!
Voi miten mainio valokuva :) Ihana, suloinen sivu!
VastaaPoistaTodellakin suloinen sivu, kauniit värit ja hyvä aihe :)
VastaaPoistaNää haasteet on siitä hyviä, että voi saada aikaiseksi jotain, mitä on jo kauan pitäny teherä!
VastaaPoistaKaunis sivu, ihana kello ja tuo kastepuvun nauha on just hyvä!
Suloisen harmoninen sivu :) Tykkään tuosta reunasta kovasti!
VastaaPoista