2.1.2012

Iloa ja jännitystä jouluaattona

Joulu on taas kerran vietetty ja paljon jäi mukavia muistoja tästäkin joulusta. Aikaisempiakin jouluja on aina mukava muistella ja vanhempia kuvia katsellessa huomaa miten aika on kulunut siivillä. Löysin laatikostani nämä muutaman vuoden takaiset kuvat jouluaatosta ja ajattelin tehdä niistä aukeaman, missä sivut toimisivat tarvittaessa myös erillisinä. Tästä syystä päädyin koristelemaan sivut samaa värimaailmaa olevilla, mutta täysin erilaisilla koristeilla sekä laittamaan otsikon molempiin sivuihin. mikäli päädyn ne vielä laittamaan eri albumeihin. Tekstit jäivät vielä kirjoittamatta, mutta oikean sivun teksti tulee kertomaan enemmän pojasta ja vasen tytöstä.

Kuvat olivat niin värikäitä, että ne kaipasivat taustakseen selkeät värit ja niinpä väreiksi valkoituikin ei niin perinteisiä jouluvärejä. ”Jääkukat” tein vartavasten tätä sivua varten, mutta muuten koristeet löytyivät valmiina varstoistani. Lisää juttua sivusta löytyy täältä.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille lukijoilleni!



Merkulle iso kiitos lehtileikkurin lainaamisesta :-)


2 kommenttia:

  1. Ihanan värikkäät joulusivut! Iloa ja intoa alkaneen vuoden askarteluihin:)

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta viestistä!