24.4.2012

Intohimona Skräppäys - Blossoms of Color workshop

Matka Peurunkaan Intohimona Skräppäys- tapahtumaan on nyt takanapäin ja sitä on hyvä muistella lämmöllä seuraava intohimoista tapahtumaa odotellessa :) Puitteet Kylpylähotelli Peurungassa olivat hyvät ja järjestelyt kaikkineen olivat onnistuneet mainiosti. Siitä iso kiitos Amalian Miralle! Suuren kiitoksen ansaitsee myös Paperiliittimen Riikka, joka oli täysillä mukana tapahtuman järjestelyissä ja eteenkin järjesti meille taitavia ulkomaalaisia työpajojen pitäjiä! Tapahtuma oli myös saanut taakseen useita sponsoreita ja niistä oli  mm. kasattu kaikille pöytäpaikan varanneille hienot "namikassit".

Lauantaina lähes sata askartelijaa oli varannut itselleen pöytäpaikkan ja halli täyttyikin heti ovien avauduttua iloisesta puheensorinasta. Itse aloitin skräppämisen Birgit Koopsenin työpajalla "Blossoms of Color". Useimmat kurssilla käytetyt tekniikat olivat minulle ennestään tuttuja, mutta joitain pieniä käytönnöllisisä vinkkejä taitavalta opettajalta aina tarttuu. Sivun tekeminen oli tosi kivaa ja sain sen valmiiksikin kurssin aikana (no, teksit pitää vielä lisätä, mutta tykään kirjoitella kotona kaikessa rauhassa).  

Kaikki sivussa kätetyt kukat on värjätty Priman valkoisista kukista misteillä omaa silmää miellyttäviksi tai kuvaan sopivaksi. Kurssi vahvisti käsitystäni siitä, että kannattaa hankkia lähinnä valkoisia paperikukkia ja värjätä niitä sitten aina tarpeen tullen sopivan värisiksi. Sama koskee pitsinauhoja. Sivu tulee viemään tilaa albumissa, mutta tykkään lopputuloksesta kovasti.


8 kommenttia:

  1. Kaunis sivu - ihanat kukat ja perhoset!

    Ja kiitos kiitoksista :")

    VastaaPoista
  2. Kuva ei tee oikeutta näille kolmiulotteisille sivuille, vaikka onhan se edelleen todella upea. Onneksi on nähnyt sen myös livenä.

    Oli mukava nähdä viikonloppuna!

    VastaaPoista
  3. Tää sivu on kyllä tosi kaunis! :)

    Oli mukava jutella!

    VastaaPoista
  4. Tämä on kyllä upea. Muiden workshoppien tuotoksia katsellessa väkisin tulee himotus, että olisiko kuitenkin pitänyt mennä tuolle ja tuollekin kurssille. Mutta eiköhän niissä kahdessakin ollut ihan tarpeeksi, missä itse kävin! :)

    VastaaPoista
  5. Hieno on! Ja hieno oli myös edellisen postauksen mekko!

    Kiitos skräppäilyseurasta ja nähdään taas!

    VastaaPoista
  6. Kaunis ja näyttävä sivu! Hienosti sointuu kukat ja mekot.

    VastaaPoista
  7. Tämä on niin kaunis. Tähän workshopiin olisin halunnut osallistua... Sen tajusin vasta kun näin näitä teidän upeita tuotoksia ;)

    VastaaPoista
  8. Minustakin IS12 oli onnistunut tapahtuma. Teit kauniin sivun workshopissa! Näin tuon pöydälläsi, jäi mieleen kuvan tyttöjen keltaiset mekot sekä hiuskoristeet/pannat, jotka heillä on päässä. Hienosti olet poiminut niistä värit kukkiin :)

    Olin samalla kurssilla, blogistani voit halutessasi katsoa, mitä sain siellä aikaiseksi: http://kukkiajakimallusta.blogspot.com/2012/04/intohimona-skrappays-tapahtuma-takana.html

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta viestistä!