Tim Holtzin Mini paper-rosettes stanssi on ihana! Testasin sitä nyt ensimmäistä kertaa ja tähän sivuun päätyi isompaa kokoa oleva rosetti. Hyödynsin satanssin leikkaamaa nauhaa muutenkin sellaisenaan, lisäämällä vain hieman löyhää ommelta pitämään nauhaa kasassa. Sellaisen jutun havaitsin, että paperit joissa on kohokuviointia rikkoutuvat helposti rosettia taitellessa eli eivät sovellu hyvin rosettien tekemiseen.
6.4.2011
Inspiroidu #153 - Spiraali
Ensin ajattelin, etten lähde tähän haasteeseen mukaan ollenkaan, kun spiraali ei sitten sytyttänyt ei ollenkaan, mutta jos haasteessa olisi puhunut kiehkuroista, niin olisin heti saanut kymmenen ideaa. Ompelin siis sivun pari kiehkuraa ja toiseen niistä asettelin otsikon ja toiseen kirjoitin lyhyen tarinoinnin. Tarina kertoo valokuvaamisen vaikeudesta silloin, kun lapsista pitäisi saada onnistunut yhteiskuva. Spiraalit sopivat siis varsin hyvin tähän varsin vauhdikkaaseen tilanteeseen :) Pian alkaa olla myös viimeiset hetket käsillä, kun vielä huvittaa skräpätä talvisia kuvia. Leikkasin jouluisesta paperista viirejä irti ja huristelin ne ompelukoneella kiinni paperiin. Samalla innostuin ompelemaan siksakilla "kehykset" kuville.
Tunnisteet:
itse tehdyt koristeet,
scrapbooking - skräppäys
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Apua, tää on taas niin ihana. Tykkään kovasti siitä, kun jaksat ommella. Nuo spiraalit ovat ihan huiput ja kiva että otsikko ja teksti on niissä;)Kaunista.
VastaaPoistaMinustakin spiraali oli vähän vaikea sana, kiehkura olisi tosiaan ollut helpompi :) Kaunis sivu, erityisesti tykkään tuosta rosetista ja nauhasta, sekä ommelluista kiehkuroista.
VastaaPoistaNiin samanlaisia ajatuksia: vaikea aihe, en taida tehdäkään, ja sitten kuitenkin ompelin spiraalin - ja juuri noita samoja rosetteja olen ajatellut kokeilla, tosin ilman stansseja :)
VastaaPoista