13.4.2011

Inspiroidu #154 - Tuplasti kaikkea

Tämän kertaisen Inspiroidu haasteen ohjeet olivat seuraavanlaiset:
Tuplaa kuvat, tuplaa koristeet ja kirjoita kahdesti. Kuvien ei tarvitse olla samanlaiset, ei myöskään otsikoiden eikä kirjoitusten. Pyri valitsemaan kuitenkin samanlaiset koristeet. Asettelun ei tarvitse olla symmetrinen, mutta tuplaa jokainen sivulla oleva asia.

Taas teki mieli skräpätä meidän kissoista, kun haaste oli niin sopiva tuplakissoille ja niiden hauskoille erilaisuuksille. Haasteen luonnoskin oli niin kivan näköinen, joten lähdin liikkeelle sen pohjalta.

Halusin testata uutta Marthan leikkuriani ja leikkasin sillä koloja ihanaan Crate Paperin Portrait-sarjan paperiin, jonka taustalle sitten kiinnitin mustan kartongin. Tykästyin tähän leikkuriin, koska sillä saa leikattua myös pieniä piparireunaisia ympyröitä :) Kuvien taustalla käytin aikaisemmin kalvolle leimaamiani pitsikuvioita. Sivu kaipasi jotain väriä, joten lisäsin keltaista ja punaista ompelemalla sekä näpertelemällä pienet koristeet.

11 kommenttia:

  1. Tosi hyvältä näyttää uuden leikkurin käyttö juuri noin, aivan ihana kun on tumma väri taustalla <3<3<3 Ja aihe on kuin teille luotu! Meillä täällä päivystää yksi kissa parvekkeen oven edessä kovaäänisesti ulkoilemaan vaatimassa ihan koko ajan :D

    VastaaPoista
  2. Pitsit on upeat ja muutenkin todella mainio sivu!

    VastaaPoista
  3. Tosi hiano! Mä ensin luulin että noi reijät tuli tuon paperin mukana :)

    VastaaPoista
  4. Jotenkin tosi ylellisen näköinen sivu. Tykkään!

    VastaaPoista
  5. Todella kaunis ja raikas kokonaisuus, tuo taustapaperi on mielettömän kauniin värinen. Ihana yksityiskohta nuo martan leikkurilla leikatut piparympyrät. =) Kaunis kokonaisuus.

    VastaaPoista
  6. Voi että mitkä silmät niillä on.. :) Kiva kyllä toi leikkuri ja pitsit on tosi kauniit!

    VastaaPoista
  7. Ihanat nuo leikkurin reiät ja muutenki koko sivu! Ja niin söpöt kisut.

    VastaaPoista
  8. Pitsit ja leikkurinjäljet on hurjan kivat tässä. Toivottavasti kissoja ei lueta skräppääjän perusvarustuksiin missään vaiheessa, vois olla yksi niitä harvoja asioita joita en itse halua ;)

    VastaaPoista
  9. Upea sivu ja mageesti olet käyttänyt leikkuria - enkä voi käsittää, et noi pitsit on leimattu. Mangun sut kertomaan lisää kalvoleimaustekniikastasi kun seuraavan kerran nähdään. Ja niih, ne kisut... <3

    VastaaPoista
  10. Ah, tuollahan sulla on oikein postaus leimaamisesta, kun ehdin lukea etenpäin ;o)

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta viestistä!