Xing ja Riikka haastoivat mukaan kirjoittaamaan omista tämänhetkisistä lempitarvikkeistaan skräppäämisessä. Keskustelu kävi
Xingin blogissa vilkaana siitä, että mitä tarvikkeiksi lasketaan ja minä päädyin siihen ratkaisuun, etten ota mukaan tähän luetteloon papereitani, aakkosatarroja, raaputuskuvia jne.
Tässä tulevat kymmenen lempitarvikettani, joita käytän usein ja jotka olen todennut hyviksi:
1.
Teflonpintaiset sakset olen todennut erittäin käytännöllisiksi, koska niihin ei jää teipit yms. kiinni. Täytyy kuitenkin mainita tässä yhteydessä, etten pidä suuren suosion saaneista Tim Holtzin saksista, koska ne ovat minuun käteeni jotenkin kömpelöt.
2.
Fiskarsin pieni giljotiinileikkuri. En tiedä parempaa leikkuria valokuvien sekä pienten paperien leikkaamiseen. Skräppääjä ei kuitenkaan pelkästään tällä pärjää, vaan toisena on oltava suurempi 12 tuuman leikkuri. Haaveissa siis on päivittää isompikin leikkuri tulevaisuudessa giljotiiniin. Osaako kukaan suositella hyvää, näppärää ja kevyttä 12 tuumaista giljotiinileikkuria? Giljotiinissa on se etu, että näkee tarkalleen mistä leikkaa ja paperi on helppo pitää paikoillaan myös hyvin pieniä siivuja leikatessa.
3.
Pinsetit ovat minulle aivan ehdottomat aakkosia sekä muita pieniä juttuja kiinnittäessä.
4.
Fiskarsin sormiveitsi on todella mainio väline pieniä kuvioita leikatessa.
5.
Silmäneulasta ja langasta on tullut minulle kestosuosikki. Teen usein myös pieniä reikiä paperiin silmäneulalla.
6.
Glossy accents on hyvä niin pienten juttujen ja kalvojen kiinnittämiseen, kuin myöskin kiiltävän kohopinnan tekemisen.
7. Paperit kiinnitän useimmiten
Bilteman kaksipuoleisella teipillä. Se on edullista, riittoisaa ja pitää paperit hyvin kiinni.
8.
Colorbox Cat's eyes musteet ovat näppäriä käyttää ja pidän niiden jäljestä. Erityisesti pidän 6kpl "tornina" myytävistä musteista. Mustetyynyt eivät kestä kovaa hankaamista tai ainakin minulla muutama tyyny on lähtenyt kannastaan irti.
9. Hankin harrastukseni alussa
Big Kick leikkurin lähinnä aakkosten leikkamista varten ja edelleen leikaan sillä paljon aakkosia (ei kerry jämäaakkosia ja aina saa sopivan värisiä kirjaimia :)). Leikkaan sillä myös monia muita kuviota ja tykkään stanssien tuomasta lisä.
10. Olen kovasti kiintynyt
Martha Stewartin leikkureihin. Tykkään saatavilla olevista kuvioista, ne leikkaavat hyvin ja enkä ole onnistunut yhtään vielä rikkomaankaan.
Listaan voisin vielä lisätä itselleni hyvin tärkeäksi tulleen
CanoninPixma mp640 printterin. Printteri ei todellakaan ole mikään välttämättömyys skräppäämisessä, mutta pidän kovasti siitä, että pystyn tulostamaan kuvia heti tuoreeltaan. Kuvia on kiva rajata skräppäystä ajatellen sekä tulostaa haluamassaan koossa.
Kissat eivät siis päässeet 10 suositumman skräppäystarvikkeeni joukkoon (viitaten Ranun jättämään kommenttiin ;)) vaikka ne ihania ovatkin ja seuraavat kiinnostuneena vieressä skräppäämistäni.
Tämän kuvan myötä haluan toivottaa kaikille blogini kävijöille oikein hyvää Hyvää Pääsiäistä. Kiitos kaikista ilahduttavista ja kannustavista kommenteista joita olette jättäneet! Blogin pitäminen olisi kovin tylsää ilman teitä.